Kesäaikana olisi erittäin hyvä muistaa suojata iho auringolta! Tarpeeksi erilaisia tutkimuksia ja dokumentteja katsottuani olen tullut siihen tulokseen, että alan ehdottomasti suojata ihoni paremmin auringolta. Jatkossa ja mielellään myös talvisin. Miksi näin? Uskon, että sillä on vaikutuksia mun ihoon ja terveyteen. Selailin eräänä päivänä vanhoja lehtiä ja bongasin 9/2009 Kunto Plus -lehdestä artikkelin Rusketu terveellisesti ja tankkaa D-vitamiinia - terveyttä auringosta. Artikkelin innoittamana aloin etsiä lisää tietoa aiheesta ja keksin, että aiheesta voisi kirjoitella postauksen. Jaan muutamia netistä ja lehdestä keräämiäni tietoja, joihin pyrin laittamaan linkit näkyviin. :)
IHON SUOJAAMINEN AURINKORASVALLA
1. Suojakerroin on luku, joka kertoo kuinka monta kertaa kauemmin verrattuna suojaamattomuuteen henkilö voi ottaa aurinkoa polttamatta ihoaan lähde
2. Käytä aurinkosuojavoidetta, joka suojaa sekä UVA- että UVB-säteilyltä.
3. Muista käyttää aurinkorasvaa runsaasti, koska liian vähäisellä käytöllä tuotteen lupaama suoja pienenee huomattavasti.
4. Aurinkovoidetta pitäisi käyttää ulkomailla aina kun auringossa oleillaan enemmän kuin 20 minuuttia. Voidetta myös täytyy muistaa lisätä säännöllisin väliajoin!
IHON SUOJAAMINEN VAATTEILLA1. Valkoisen puuvillapaidan sanotaan antavan suojakerroin 4.
2. Tiiviiksi kudotun tumman paidan suojakertoimen kerrotaan Kunto Plus -lehden artikkelissa olevan 20.
3. Suosi myös jonkinlaista päätä sekä kasvoja suojaavaa hattua, kuten leveälieristä hattua! Älä unohda käyttää aurinkolaseja.
MITEN TIEDÄN OMAN IHOTYYPPINI?I: Palaa todella helposti, eikä rusketu.
II: Palaa helposti, ruskettuu hitaasti ja vähän.
III: Palaa joskus, ruskettuu helposti.
IIII: Ei pala, ruskettuu helposti ja nopeasti.
SUOJAKERTOIMET
Suojakerroin kertoo tuotteen tehon. Suojakerroin 10 tarkoittaa, että auringossa voi oleskella palamatta 10 kertaa pidempään kuin ilman voidetta. Suojakerroin = SPF = Sun Protection Factor lähde
Erittäin korkea suoja: 50+
Korkea suoja: 30-50
Keskitason suoja: 15-25
Matala suoja: 6-10
kuva UVB-säteily ulottuu ihon uloimpaan pintaosiin. Säteily polttaa sekä paksuntaa ihoa. D-vitamiini muodostuu iholla UVB-säteilyn vaikutuksesta.
UVA-säteily ulottuu ihon syvimpiin kerroksiin ja ruskettaa ihoa sekä aiheuttaa ihon vanhenemista. Molemmat säteilytyypit altistavat ihosyövän syntymiselle. lähde
Muista myös varsinkin ulkomaanmatkalla tarkistaa paikkakuntakohtainen UV-INDEKSI. Sen voi tarkistaa esimerkiksi ilmatieteen laitoksen sivuilta.
Tähän loppuun haluan liittää ihanan sykähdyttävän videon, josta sain inspiraatiota tämän postauksen tekemiseen. ♥
halutessasi voit käydä lukemassa lisää aurinkoon liittyviä faktoja täältä ja täältä.
Mitä pidätte postauksesta? Millaisia ajatuksia postaus teissä herättää? ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti