Heippa ihanat! Ajattelin, että tänäkin vuonna voisin tehdä joululahjojen esittelyn blogiin, sillä mun mielestä on jotenkin kiva lukea mitä myös muut ovat saaneet ♥ En osannut oikein toivoa mitään, mutta pari juttua, joista olin maininnut jotenkin ohimennen löytyivät paketeista. Olin melko yllättynyt joistakin lahjoista, mikä toisaalta on ihan kiva. Omasta mielestä lahjoja tuli aika paljon tai ainakin hieman arvokkaampia olivat! Lahjat eivät kuitenkaan ole joulussa se paras asia, vaikka myönnettäköön, että onhan se nyt aika jännä avata niitä paketteja ja arvailla mitä sieltä paljastuu. Kuvissa näkyvien juttujen lisäksi sain erilaisia herkkuja (kuten raakapatukoita, suklaata ja teetä), herkullisen mangon ja papaijan tuoksuisen käsirasvan, uimapuvun, spotify premiumin, kalenterin, kouluvihkon useille aineille ja helmalakanan. Tänään on todennäköisesti viimeinen päivä kun maistellaan vielä joulusapuskoja, mutta pian siirrytään normaaliin ruokaan. Jos olosuhteet antavat myöten niin huomenna lähdetään pitkästä aikaa Ähtäriin sukulaisten luo kyläilemään. Viettäkääs rakkaat kiva tapaninpäivä!
Oletpas ihania lahjoja saanut!
VastaaPoista<3: Jasmin N | Little Things With Jassy
Voi kiitos, itsekin tykkäsin kaikista tosi paljon! <3
Poista