lauantai 25. maaliskuuta 2017

VIIKONLOPUN MAISTUVIN BANAANILEIPÄ

140 144
3 kypsää banaania
2,5 dl (kasvi)maitoa
2 rkl hunajaa
3 ja 3/4 dl jauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Muussaa kaksi banaania ja lisää maito sekä hunaja → sekoita. Miksaa kuivat aineet keskenään ja sekoita seos taikinaan. Kaada leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan (tai vaihtoehtoisesti voideltuun vuokaan!) ja pilko kolmas banaani haluamallasi tavalla leipätaikinan päälle. Paista 200 asteessa noin 60 minuuttia. Vinkki: ripottele hieman vaniljasokeria leipätaikinan päälle ennen paistamista! Nauti

Yllä näkyvällä ohjeella syntyi herkullinen banaanileipä tähän viikonloppuun. Kokeilin reseptiä ensimmäistä kertaa, mutta onneksi kokeilin! Ohje on jälleen kerran helposti mukailtavissa kaapista löytyvien aineiden kannalta. Jauhot voisi helposti korvata gluteenittomilla jauhoilla ja myös tavallinen maito varmasti käy. Itse käytin nesteenä Oatlyn kaurajuomaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti