torstai 10. heinäkuuta 2014

4x kiinnostava kirja

Ajattelin tehdä tällaisen vähän erilaisemman postauksen koskien tällä hetkellä minua kiinnostavia kirjoja. Kerron kirjoista pintaraapaisun verran & miksi ne mielestäni ovat kiinnostavia. En muuten olekaan hirveesti kirjoista puhunut täällä blogin puolella. Mitä mieltä olette tällaisesta postauksesta? Mielenkiintoni kohdistuu hyvinkiin laajaan kirjavalikoimaan. Näin kesällä kirjoihin kumminkin on esimerkiksi rantalukemisen muodossa helpompi tarttua! Saa myös ehdottaa jos tiedätte jotain hyvää kesälukemista!

Helen Fielding: Bridget Jones - elämäni sinkkuna. Joskus kiinnitän liikaa huomiota kirjan ulkoasuun ja kieltämättä tämän kirjan kansi miellytti silmää. En ole vielä lukenut kirjaa täysin loppuun asti. Alussa kirja vaikutti hieman tylsältä, mutta tapaistani ei ole jättää kirjaa kesken. Varmasti tämänkin siis vielä aivan loppuun asti luen. Kirjassa kuvataan naisen elämää sinkkuna ja kirjan sanotaan antavan makeat naurut lähes kaikille lukijoilleen (itse en ole vielä kokenut tätä :D)

Outi Rinne: Raakaruoka-aika. Outin sanoin kirja ei ole raakaravinnon oppikirja tai opas terveelliseen elämään. Kirjassa lähinnä keskitytään ruoan valmistamiseen uusilla tavoilla. Kirja siis käsittelee raakaruokaa ja sitä miten eri tavoin ja millaisia kokonaisuuksia ruoasta voi valmistaa käyttämättä hellaa tai uunia. Raakaruoan tarkka määrite menee näin: "Kuumentamatonta tai korkeintaan 40-60 asteeseen kypsennettyä, mahdollisimman vähän jalostettua ruokaa, joka valmistetaan hedelmistä, vihanneksista, juureksista, pähkinöistä, siemenistä, iduista ja versoista. Voi olla täysin kasviperäistä tai sisältää myös kypsentämättä nautittavia eläinkunnan tuotteita." Tällä hetkellä kaikenlaiset superfoodit ovat suurta huutoa ja kirjassa joissain ohjeissa käytetäänkin mm. suurta suosiota saavuttaneita siemeniä, kuten chiaa. Kiinnostuin kirjaan, koska erilaiset ruokavaliot ja ruoanvalmistustavat kiinnostavat. Olen löytänyt muutamia todella mielenkiintoisia ohjeita, joita varmasti aion kokeilla. :)

Lauren Conrad: Style - tyylikirja. Kirja kehottaa pitämään hauskaa muodin parissa. Kirjasta voi löytää helposti vinkkejä, miten esimerkiksi uudistaa tyyliä tai mistä vaatteista vaatekaapin kulmakivien tulisi muodostua. Lauren Conrad on kerennyt julkaisemaan tyylikirjan lisäksi Beauty- kirjan, jonka senkin olen lukenut. Lauren on myös julkaissut romaaneja, kuten L.A Candyn sekä petoksia ja valheita. Lauren kirjoittaa muodista ja kauneudesta hyvällä asenteella. Myös Laurenin romaaneista lukemani L.A Candy on viihdyttävää luettavaa. Aion lukea myös muut Laurenin romaanit ajan kanssa :)

Mariela Sarkima: Hair Bible. Innostuin kirjasta jo silloin, kun kuulin, että Mariela Sarkima julkaisee Makeup biblen jatkeena oman kirjan omistettuna hiuksille. Kirjassa käsitellään hiusten rakennetta, annetaan hoitovinkkejä ja helppoja tapoja, joilla muuttaa perusilmettä. Myös erilaisia hiusten muotoiluun käytettäviä välineitä ja aineita esitellään hyvinkin monipuolisesti. Kirjasta löytyy myös erilaisia hiustutoriaaleja eri hiuslaaduille. Helpoilla vinkeillä jokainen oppii varmasti helpon kesäkampauksen tai vaikkapa letin :-) kesäruokaa 2014 062

2 kommenttia:

  1. Tällainen postaus oli tosi kiva piristys ja mä sain ainakin muutaman kivan kirjavinkin tylsien kesäpäivien varalle. Ensin ajattelin että en kyllä jaksa lukea noin 'pitkää' tekstiä loppuun asti, mutta hyvinhän tässä jaksoi. Sä kirjotit noi esittelytekstit tosi mielenkiintoisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit & jaksoit lukea! kiitos <3

      Poista